Kiitollisuus on aihe, joka tulee esiin erityisesti näin joulun alla. Useimmiten kiitollisuus kuitenkin muistuttaa itsestään vain todella ikävinä tai todella iloisina hetkinä. Se on ohimenevää ja muistimme kiitollisuuden osalta on erityisen lyhyt. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Suomessa ei ole Kiitospäivän juhlaa kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa, mutta koenkin, että kiitollisuuden tulisi olla meitä läsnä ihan jokaisena vuoden päivänä.

Mikään ei ole itsestään selvää tai Einsteinia mukailemalla toinen vaihtoehto on, että kaikki on itsestään selvää.

Kiitollisuus on iso osa elämää ja urheilua. Voittojen keskellä sitä saattaa muistaa olla kiitollinen. Samoin hetkinä, jolloin näkee joukkuekaverin käyvän läpi pahemman loukkaantumisen tai kun magneettikuvien jälkeen huokaistaan vältyttäessä suuremmalta vammalta. Nämä kiitollisuuden hetket ovat kuitenkin äärimmäisen lyhyitä ja ohimeneviä sykähdyksiä elämämme varrella. Unohdamme elämässämme liian pitkiksi ajoiksi, kuinka kiitollisia saisimme olla. Hyppyheiton jäädessä rautaan tai pallon pomppiessa omasta tossun kärjestä yli rajojen mielessä on vain tyytymättömyyden tunnetta. Se on normaalia ja se auttaa kehittymään, mutta tyytymättömyyden ei tulisi olla ainoa ajatuksemme, saati sitten pysyvä sellainen. Tappion hetkillä kaikki on usein huonosti ja otamme hyvätkin asiat itsestäänselvyyksinä. Mikään ei kuitenkaan ole itsestään selvää tai Einsteinia mukailemalla toinen vaihtoehto on, että kaikki on itsestään selvää.

Saavutuksista ja ympärillä tapahtuvista hyvistä asioista tulisi olla kiitollinen. Tämä on meille helpompaa, mutta nyt puhun ennen kaikkea niistä pienistä voitosta ja onnistumisista, joita kohtaamme joka päivä. Tätä on esimerkiksi se, että on kiitollinen ollessaan terve, joka mahdollistaa harjoittelun, vaikka harjoitukset sujuisivat loistavasti tai eivät sujuisi ollenkaan. Mestaruushumun keskellä on myös hyvä olla kiitollinen sille vastustajalle, jonka voittaminen mahdollisti sinunkin mestaruutesi.

Kiitollisuus on erityisen tarpeellista kehittyäkseen ja ylläpitääkseen tervettä suhtautumista harjoitteluun ja kilpailemiseen.

Tappion hetket ovat niitä, jolloin kiitollisuus tulisi myös muistaa. Se auttaa laittamaan asiat perspektiiviin ja pääsemään vaikeiden asioiden yli. Tulisi muistaa olla kiitollinen siitä, että sinulla on edelleen mahdollisuus ottaa uusi yritys sen rautoihinkin jääneen heiton jälkeen tai pomputtaa palloa menetyksenkin jälkeen. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta se on tarpeellista. Se on erityisen tarpeellista kehittyäkseen ja ylläpitääkseen tervettä suhtautumista harjoitteluun ja kilpailemiseen.

Kiitollisuutta on meillä kaikilla ja meidän kaikkien ympärillä, vaikka ensi näkemältä voisi luullakin kiitollisuuden olevan vain muutamien etuoikeus. Kiitollisuus on myös jotain, joka saattaa näyttää kasvonsa vasta myöhemmin.

Olin kiitollinen kun tein urani ensimmäisen ammattilaissopimuksen kesken yliopistopintojeni Italian pääsarjaan ja Eurocup-joukkue Capo d´Orlandon riveihin. Kolmen vuoden sopimus ja erinomaisesti menneet alkukauden harjoitusottelut pyyhittiin kuitenkin unholaan, kun joukkue suljettiin suureksi hämmästykseksi sarjasta ja joukkueen koko toiminta lakkautettiin. Maailmani romahti ja löysin itseni loppukaudeksi lopulta Ranskan kolmannen divisioonan joukkueesta. Kolme vuotta Italian pääsarjassa ja kaikki voisi olla nyt aivan toisin, mutta samanaikaisesti olen kiitollinen, että olen nähnyt ammattilaisurheilun eri puolet, gloorian ja pettymykset. Samalla en myös aikanaan ehkä tajunnut, kuinka onnekas olinkaan ensimmäisestä ammattilaissopimuksestani. Jälkeenpäin olen oppinut olemaan kiitollinen vähemmästäkin. Olen kiitollinen tuostakin kokemuksesta. Se on muokannut minusta sen, joka tänä päivänä olen.

Vuonna 2012 vasen pohjelihakseni revähti harjoituksissa Kyproksen Nicosiassa. Europelit keskeytyivät ja joukkue halusi päästä loukkaantuneesta pelaajastaan eroon. Sillä hetkellä en osannut olla potkuista millään tavalla kiitollinen. Matkani jatkui kuitenkin loppukevääksi Joensuuhun ja vaikka emme voittaneetkaan Suomen mestaruutta, niin sain matkalta jotain suurempaa, josta voin olla edelleen kiitollinen. Tutustuin Joensuussa Harriin ja olen kiitollinen, että päädyin Kyprokselta Joensuuhun. Ilman noita potkuja meillä ei olisi tätä blogia eikä omaa yritystä nimeltä SAHA Training.

Kiitollisuus on yksi harjoitusta vaativista taidoista.

Vastoinkäymisten kohdalla on ollut vaikeaa olla kiitollinen. Olen itse äärimmäisen kriittinen ja minusta on havaittavissa perfektionistin heikkoja piirteitä. Tämä on hyvin suomalaista, ainakin äärimmäinen kriittisyys. Kriittisyyden keskellä on kuitenkin hyvä muistuttaa itseään niistä asioista, jotka ovat hyvin. Tämä ei juuri onnistu kuin tekemällä kiitollisuudesta tavan.

Aivan samoin kuin lajitaitoja harjoitellaan, tulisi myös henkistä pääomaa harjoittaa. Kiitollisuus on yksi harjoitusta vaativista taidoista. Ehdotankin että ottaisit tavaksesi joka päivä muistuttaa itseäsi asiasta tai useammasta, joista saat olla kiitollinen. Nämä saavat ja ovatkin niitä aivan perusjuttuja, mutta muista mitä Einstein sanoi: perusjuttuja kun ei aidosti kiitolliselle ihmiselle olekaan.

Kiitollisuuden tapaa harjoittaessa huomaat pian, että kiitollisuudesta tulee fiilis johon ei mahdu negatiivisuutta, ärsytystä tai luovuttamista. Samanaikaisesti on mahdotonta olla kiitollinen ja suuttunut tai kiitollinen ja hermostunut. Kiitollisuus on voimavara, joka on meissä kaikissa, mutta jota on aktivoitava. Kiitollisuus ei ole jotain, mikä tekee meistä passiivisia, tyytyväisiä tai pehmeitä. Se on voimavara, joka työntää meitä eteenpäin ja muistuttaa meitä kuinka paljon hyviä asioita olemme kohdanneet ja saavuttaneet.

Mistä sinä olet kiitollinen?

Hyvää ja kiitollista joulua kaikille lukijoillemme!

Samuel Haanpää
Co-Founder SAHA Training
#kaikkimerkkaa