Janne Hirsimäki on suomalainen 39-vuotias frisbeegolfaaja. Janneen tutustuimme syksyllä 2016 ja yhteistyömme pääsi kunnolla käyntiin tämän talven aikana joulukuussa 2016. Janne on ollut frisbeegolfaaja vuodesta 2010 lähtien ja muun muassa viime vuoden jaettu SM-kakkonen. Monille uusi laji on maailmalla kovassa huudossa ja Suomessa laji kasvaa vuosi vuodelta. Jannen tavoitteena on nousta lajissaan maailman huipulle. Janne kertoo nyt fiiliksistään kun yhteistä treeniä on takana kolmisen kuukautta.

Raise the bar
Päätin joulukuussa aloittaa matkani huippu-urheilijaksi. Olen hieman iäkkäämpi ja pohjakuntoni olemattomampi kuin tyypillisesti huippu-urheilijaksi mielletyillä henkilöillä, joten töitä olisi edessä ja paljon. Nyt on 11 viikkoa takana ja edessä juuri alkanut kevennetty viikko, joten on aika katsoa missä mennään? Mitä on saatu aikaan ja miltä nyt tuntuu?

Pitkä projekti
Halusin pystyä keskittymään itse treenaamiseen, joten päätin hankkia ammattiapua. En odotakaan saavani aikaan nopeita tuloksia, mutta olen itseohjattuna aina aloittanut liian kovalla tahdilla. Yleensä parin viikon jälkeen homma on jäänyt kesken ja hyvin alkanut treeni on loppunut lyhyeen – lähinnä väsymyksen aiheuttamaan motivaation puutteeseen.

Kroppani tulee käymään läpi suuren muutoksen, joten heittokin osittain saattaa kadota. Kaikki pitää käytännössä osittain opetella uudestaan. Silti, mennäkseen eteenpäin on joskus otettava isojakin askelia taaksepäin.

Asetin itselleni parin vuoden tavoitteen saada pelini lopulta takaisin. Hiljaa hyvä tulee, on joskus sanottu. EM-kisat ovat edessä jälleen 2018 ja Suomen edustus Masters-luokassa on hieman laiskistunut viime vuosina. 😉

Mennäkseen eteenpäin on joskus otettava isojakin askelia taaksepäin.

Huono pohja- ja lihaskunto
Edelliskauden koettelemus oli jotain aivan kamalaa. Huonolla kunnolla ja ilman pohjatyötä en enää koskaan tule lähtemään kauteen. Piste. USDGC:ssä (World Tourin finaali) motivaatio oli lopussa jo ennen kuin itse kisa oli edes alkanut. Neljä pitkän pitkää kierrosta edessä eikä yhtään motivaatiota tai poltetta toteuttaa itseään.

Olen aina ollut Duracell-pupuun verrattava sähköjänis, virtapiiriksikin kutsuttu aikoinaan pesispiireissä. Selkävamma vuonna 2003 jätti ison loven kropan toimintaan ja vaikka sen jälkeen ollaan kunnossakin jossain välissä oltu, ei esimerkiksi kyykyn tekeminen ole tuon vamman jälkeen tuntunut mitenkään soveliaalta selälleni.

Eka treeniviikko
En ollut uskoa tuntemuksiani tehdessäni ensimmäisiä harjoituksia. Miten voi ihminen olla näin huonossa kunnossa?! Sykkeet heittivät pienissäkin lankuissa ja keskikropan treeneissä aina 140-150 bpm asti ja tekeminen oli hankalaa. Kävelylenkillä kävelyä piti hidastaa, etten pomppisi koko ajan pois aeroobiselta alueelta. Kävely liian kovaa? Lihaskuntoliikkeet olivat tuskaa. Kroppa ei vaan pysynyt halutuissa asennoissa ilman tutinaa, tärinää ja pirusti hikeä.

Alun piti olla tarkoituksella matalasykkeistä, jotta saamme rakennettua pohjat tulevia harjoituksia varten. Ensimmäiset lihaskuntotreenit veivät aikaa selkeästi yli 2 tuntia. Näin todella paljon vaivaa, jotta sain tehtyä jokaisen liikkeen tarpeeksi matalalla sykkeellä ja kohdistumaan erityisesti keskivartaloon ja tukeviin lihaksiin.

Ellen omaisi pitkää urheilutaustaa enkä olisi tiennyt miten hyvältä kaikki tulee taas jossain kohtaan tuntumaan, olisi minun ollut todella vaikea saada itseäni liikkeelle jokaiseen treeniin. Alku tuntuu aina hankalalta ja mikäli harjoituksen täytyy suunnitellakin itse, ei tekemiseen itseensä pysty keskittymään yhtä hyvin.

Melko pian kropan tuntemus tosin muuttuikin merkittävästi. Viikkojen edetessä, jokainen seuraava viikko on tuntunut helpommalta kuin edellinen.

Ammattilaisapuun turvautuminen oli todellakin oikea päätös. En olisi itse koskaan ikimaailmassa malttanut aloittaa niin kevyesti ja pystyä harjoittelemaan säännöllisesti, jopa 9 kertaa viikossa.

Alku tuntuu aina hankalalta ja mikäli harjoituksen täytyy suunnitellakin itse, ei tekemiseen itseensä pysty keskittymään yhtä hyvin.

Ykköskuntotesti, Joulukuu 2016
Ensimmäinen kuntotesti ehdittiin tekemään vasta joulukuun puolessa välissä, eli noin kahden viikon kohdalla. Testi yllätyksekseni osoittikin, etten nyt ihan niin huonossa kunnossa ollutkaan. Hapenottokyky oli ”hyvällä” tasolla, mutta liikunta ilmeisesti oli ollut liian kevyttä tai raskasta jättäen lihaskuntoni ja kestävyyteni huonoon jamaan. Olinkin jo tuon parin viikon aikana huomannut muutoksia kropassani, joten ensimmäinen testi olisi voinut olla vielä huonompi kuin mitä se nyt oli.

Muutokset kropassa
Ensimmäisistä viikoista alkaen huomasin selkeitä muutoksia kropassani. Kaikenlaiset jumitukset ja kolotukset katosivat alaselästä kovin nopeasti jo ensimmäisen viikon aikana. Ilmeisesti aerobinen harjoittelu sai jumeja auki ja kroppa sai aktiivista lepoa.

Koko vartalon olotila ja olemus muuttuivat. Yläselän ja takareisien sekä pakaroiden alueen lihaksisto heräsi varsinaisesti eloon tuon ensimmäisen 8 viikon aikana. Kävelyasentoni ja -rytmi tuntuu edelleen erilaiselta. Ensimmäistä kertaa löysin pakarat kyykkyjen aikana. Aiemmin rasitus tuntui vain etureisissä. En saanut aktivoitua pakaroitani lainkaan ennen tätä. Nyt pystyin ihan oikeasti jopa kyykkäämään!

Sama tilanne oli vastassa vatsalihasten kohdalla. Kuntopallon heitto eteenpäin oli jo pesäpallon aikana hankalaa. Tuntui että yliliikkuvat niveleni antoivat periksi eikä lihaksista ole tukea rangalle. En ole vielä kuntopalloa heitellyt, mutta tuki keskivartalossa on merkittävästi parempi kuin aiemmin.

VO2 lukemat pamahtivat uusille sektoreille selkeästi

Kakkoskuntotesti, Tammikuu 2016
Kahdeksan treeniviikon jälkeen testasimme kuntoni uudestaan. VO2 lukemat pamahtivat uusille sektoreille selkeästi, nyt jopa ”hyvin hyvä”. Tämän olin tosin jo huomannutkin kaikenlaisen urheilullisen tekemisen helpottumisena. Tulos olisi vieläkin mitattua parempi, ellei lihaskasvua olisi ollut niinkin paljoa.

Painoa lisää, viikot 9-12
Peruskuntokauden jälkeen on lisätty painoja. Pohjat on valettu ja nyt on aika repiä tehoja irti kropasta; silti edelleen maltillisesti kroppaa kuunnellen. Jokainen uusi viikko yllättää itseni edelleen. Jokainen uusi harjoitus tuntuu helpommalta suorittaa kuin edellisen viikon vastaava harjoitus. Kehitys on käsin kosketeltavaa.

Ensimmäisen selkävammani jälkeen (2003) en ole voinut tehdä kyykkyjä käytännössä lainkaan. Kropassa tuo liike on tuntunut lähinnä epämukavalta ja vaaralliselta alaselän alueella. En olisi kuvitellutkaan pystyväni tekemään kyykkyjä näin pikaisesti ja tukevasti kuin mitä nyt niitä teen.

Suuri muutos heittoliikkeessä ja lajiharjoituksessa
Ehkä suurin muutos kuitenkin on huomattavissa juuri heittoliikkeessä ja lajiharjoittelussa. Siinä missä viime kaudella jokainen treenikerta jätti kropan todella väsyneeksi ja tukkoiseksi, on tällä hetkellä heittämään lähtö kuin pienelle kävelylle lähtisi. Heittoliike tuntuu erittäin kevyeltä ja kroppa kovin tasapainoiselta verrattuna aiempaan tilanteeseen. En vielä ole kovin paljoa tehnyt maksimivoimaa tarvitsevia draiveja, sillä haluan aloittaa rauhassa lähipelin rakentamisesta.

Välitavoitteeni onkin saada koneisto sellaiseen kuntoon, missä voin huoletta käyttää kaiken saatavilla olevan vapaa-aikani lajiharjoitteluun, murehtimatta ylikuormitusvaarasta enää uudestaan. Nuorempana jo kuulin vanhan totuuden, että harjoittelu tulisi olla selkeästi kovempi tempoista ja kuormittavampaa kuin itse kisa. Ja totesihan Matti Heikkinenkin männä viikonloppuna, että 50 km MM-pronssi hiihtosuoritukseen päästään perustason nostamisella. Pitkäjänteinen työ tuo tulosta lopulta ja ollakseen jatkuvasti maailman paras, ei hetkittäisiin kuntopiikkeihin turvautuminen ole oikea tapa. Perussuoritus tulee olla sen verran kova, että silläkin jäävät monet taakse. Nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että olen oikealla polulla kohti huippu-urheilijaa.

– Janne Hirsimäki